Ota yhteyttä

Tilanne: yritys tai organisaatio on hankkinut alustan, jolla on toimittajan tarjoamaa koulutusmateriaalia ja ns. standardikoulutuksia: yleishyödyllisiä toimintaohjeita, pdf-perehdytysmateriaalia, tietoturvaohjeita ja niin edelleen. Informaatiopainotteista ja staattista.

Parannusehdotus: tuodaan sisäisiin kanaviinne mukaan entistä enemmän yritysbrändiä ja henkilökuvia. Elävästi ja vaikuttavasti.

Olisiko siis aika piristää oppimisympäristöä tai portaalia omalla ilmeellä ja saada se tuntumaan omalta? Vinkkeinämme mm.:

Oman näköinen, rento videomateriaali tuo persoonallista ilmettä henkilöstöviestintään. Ja kenties saa uuden työpaikan tuntumaan ilmapiiriltään dynaamiselta ja innostavalta. Videoita on helppo hyödyntää myös somekanavissa.

Luota porukkaasi. Kerää ryhmä kokeilemaan esiintymistä ja juontoa kameroiden edessä, harjoitelkaa vaikka Teamsillä, ja astukaa kameroiden eteen. Ties vaikka löytäisitte tänä keväänä tähtiesiintyjän tai kaksi.

Me Studio Linjoilla autamme mielellämme persoonallisemman alustan luomisessa. Suunnitellaan teille yhdessä palvelukokonaisuus, jonka avulla yrityksenne tai yhteisönne brändi on näkyvämmin esillä.

Ota yhteyttä, ja aloitetaan ideointi yhdessä! >

Ihmiset ovat alkaneet pikkuhiljaa palaamaan lähityöhön, ainakin osittain. Samaan aikaan pelkkien etätapahtumien lisäksi myös hybriditapahtumat, joissa osa osallistujista ovat paikan päällä ja osa etänä, yleistyvät jälleen.

Osa ihmisistä haluaa paikan päälle, kuuntelemaan ohjelmaa pitkästä aikaa livenä, verkostoitumaan ja tapaamaan yhteistyökumppaneita, ja miksei myös nauttimaan catering-palveluista.

Kun tekniikka pelaa, läsnäolijat eivät välttämättä kummemmin edes huomaa tapahtuman menevän myös verkkoon. Nämä kaksi osallistumistapaa ovat rinnakkain sulassa sovussa, ja palvelevat monipuolisesti osallistujia, jotka voivat näin valita itselleen luontevan tavan olla mukana tapahtumassa.

Hybriditapahtuman pro tip: voit avata myös paikan päällä lähetyssivun mykistettynä. Näin näet esityksessä näytettävät diat reaaliajassa omalta päätteeltäsi.

Meillä kuntatalolla järjestetään myös hybriditapahtumia pikkutapahtumista aina jopa 250 henkilön tilaisuuksiin. Hybriditapahtumiinkin saadaan tarvittaessa etäpuhujat mukaan. Kaikki palvelut ovat saman katon alla, kun me Studio Linjoilla hoidamme lähetyksen, ja tilat ja cateringin tilaat ravintolapalveluita tarjoavalta Dylan Oy:lta.

Tervetuloa tutustumaan erilaisiin kokoustiloihimme. Varaa maksuton aika esittelyyn! >

Kun haluat puhua lähetyksessä tukimateriaaliin nojaten, joudut väkisinkin kääntämään katseesi välillä pois kamerasta lukeaksesi tekstiä. Ellei sitten sinulla ole käytössäsi teleprompteri. Mutta mikä oikeastaan on teleprompteri?

Televisiolähetysten juontajat puhuvat itsevarmasti, suoraan kameraan katsoen, mutta ei kyse välttämättä ole siitä, että he olisivat äärettömän sanavalmiita, tai pystyisivät opettelemaan ulkoa valtavan määrän tekstiä. Ei, heidän ja kameran välissä on lasilevy, jolle heijastetaan tekstiä. Ja yleensä heillä on käytössään joko käsin tai jalalla operoitava kaukosäädin, jolla he pystyvät vaikuttamaan tekstin rullausnopeuteen.

Teleprompter on itse asiassa vanha keksintö, jo 50-luvulla kehitetty, mutta Suomeen se rantautui vasta 80-luvun alussa. Nykyään teleprompterin, lyhyesti prompterin, voi hankkia itselleen jo melko edullisesti, ja moni prompteri hyödyntää tablettitietokonetta tekstin syöttölähteenä. Tällöin tabletilla täytyy olla prompterisovellus, sillä teksti täytyy kääntää peilikuvaksi, jotta esiintyjä näkee lasille heijastetun kuvan oikein päin.

Katsojat eivät siis näe prompteria eivätkä tekstiä, mutta kameran edessä puhuva juontaja voi lukea tekstin ilman että hänen tarvitsee stressata tekstin muistamisesta. Ja juontaja säilyttää katsekontaktin kameraan eli katsojaan koko juontonsa ajan.

Kuten kaikissa moderneissa studioissa, meilläkin on Studio Linjoilla teleprompteri. Toivotammekin kaikki tervetulleiksi studiolle kokeilemaan itse, miltä tuntuu lukea tekstiä prompterilta!

Varaa maksuton tutustumiskäynti studioille >

Nykyihminen on tottunut nopeaan informaationkulkuun ja vahvaan visualisuuteen. Myös suora striimi voi olla kiinnostava katsojakokemus ja monipuolinen rakenteeltaan. Dynaaminen lähetys pitää kiinni katsojista, pidentää katsonta-aikaa ja tehostaa viestiäsi. 

Mutta mitä on dynaamisuus? Sanan dynaaminen voi määritellä adjektiiveilla voimakas, energinen, aktiivinen, elävä, liikkuva, muuttuva, kehittyvä (lähde: Suomisanakirja.fi). Siispä dynaaminen lähetys on muodoltaan muuttuva. Esimerkiksi sellainen, jonka rakenteessa on erilaisia vaihtelevia osuuksia, jotka kannattelevat ja tukevat sisältöä. 

Seminaari- tai webinaarilähetys koostuu usein erimittaisista puheenvuoroista. On diaesitystä ja puhujaa, kysymyksiin vastailua ja ehkä joku haastattelu. Suunnitteluvaiheessa kannattaa kuitenkin pohtia paitsi tuiki tärkeää sisältöä, myös sisällön esitysmuotoa.  

Muutamia ideoita ohjelmaosioihin: 
 

Muista suunnittelussa myös nämä:  

Yllä oleva lista antaa ideoita dynaamisemman lähetyksen suunnitteluun – anna mielikuvituksen lentää ja pohdi teknisen tuotantotiimin kanssa, miten lähetykseesi saadaan vaihtelua. Autamme mielellämme suunnittelussa! 

Ota yhteyttä > 

Podcast on radio-ohjelmaa muistuttava äänitallenne, jonka voi kuunnella ns. on demand, eli silloin kun itselle sopii. Podcastit kuunnellaan erilaisilta alustoilta, kuten esimerkiksi Spotify, Supla tai Soundcloud, tai suoraan verkkosivuilta. Moni yrittäjä tekee podcastia asiakkailleen ja potentiaalisille uusille asiakkaille.

Tekniikan kehittyessä äänitteiden tekeminen on melko edullisesti kaikille mahdollista, ja moni äänittääkin podcasteja puhelimellaan makuuhuoneen nurkassa. Toki, jos sisältö on timanttista, saattaa huonompilaatuinenkin tallenne pitää kuulijan otteessaan. Podcasteja selaillessa eron tallenteiden teknisen toteutuksen tasossa kuitenkin huomaa nopeasti, ja huono laatu saattaa olla osalle kuulijoista deal breaker.

Näin menetetään potentiaalisia seuraajia ja jopa mahdollisia uusia asiakkaita. Tämän vuoksi onkin hyvä idea satsata hieman podcastin toteutukseen, varsinkin jos äänitystekniikka ei ole itsellä täysin hallussa. Sen jälkeen voi itse keskittyä ainoastaan sen timanttisen sisällön tuottamiseen. Tekninen toteutus on ammattilaisten harteilla. Ammattiteknikko hoitaa myöskin homman nopeasti, jolloin säästetään niin ajassa kuin kustannuksissakin. Podcastin äänittämisen ja julkaisun väliin kun kuitenkin mahtuu yleensä ainakin jonkin verran pakollista jälkityötä, kuten editoimista, miksaamista ja masterointi.

Me täällä Studio Linjoilla äänitämme podcasteja nopeasti ja ammattitaidolla. Asiakkaanamme voit tulla valmiiseen studioon, jossa sinua odottavat laadukkaat välineet ja asiakaspalveluhenkinen ja taitava henkilökunta.

Istu alas, ota vesilasi tai kupponen kuumaa kätten ulottuville, ja ala puhua. Me hoidamme loput!

Lue lisää podcasteista Palvelut –sivulla 

”Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi – OLE HYVÄ!”

Lähetyksen alku on kaikille studiossa oleville jännittävä hetki. Mutta jännityksen saa hallintaan silloin, kun juontajalla ja esiintyjillä on varma tunne heti lähetyksen alussa. Studio Linjoilla huolehdimme aina asiakkaan ja esiintyjien ohjeistamisesta ja rauhallisen tunnelman luomisesta. Kun kaikki tietävät mitä lähetyksessä seuraavaksi tapahtuu, saadaan tehtyä paras mahdollinen lähetys.

Esiintyjien on hyvä tulla paikalle esimerkiksi varttia ennen omaa esiintymistään. Käymme silloin esiintyjien kanssa läpi mm. minne puhuja katsoo esiintyessään, missä mikrofonit ovat, miten omat esitysdiat vaihdetaan ja mitä oman puheenvuoron jälkeen tapahtuu. Osalle esiintyjistä saatetaan esimerkiksi esittää katsojakysymyksiä juontajan toimesta, jolloin esiintyjä monesti siirtyy puhujanpöydän ääreltä nojatuoliryhmään istumaan. Tilaajana voit tulla studiolle jo tuntia ennen lähetystä, jolloin käymme lähetyksen koko juoksutuksen läpi yhdessä.

Voit tilaajana myös itse vaikuttaa esiintyjien viihtymiseen studiolla. Ota puhujat vastaan ja tarjoa vaikka heille kahvit ennen lähetystä. Kuntatalon ravintolapalvelu Dylan linjat, tarjoaa erilaisia kokoustarjoiluvaihtoehtoja studiolle, toiveittesi mukaan. Studiolähetyksen yhteydessä voit tarjota esiintyjille, vaikka aamupalan, lounaan tai hedelmätarjoilun. Tilaa tarjoilut osoitteesta [email protected].

Studiolla viihtymisen perusta on tietenkin se, että kokonaisuus on hyvin suunniteltu. Studio Linjat hoitaa lähetyksen teknisen toteutuksen ja sinulla on asiakkaana sisällöllinen vastuu. Jokaiseen lähetykseen kuuluu luonnollisesti suunnittelupalaveri, jonka aikana käymme yhdessä läpi lähetyksen juoksutuksen, eli ajolistan, ja teknisen toteutuksen yksityiskohdat. Vanha viisaus ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää mainiosti paikkansa myös studiolähetysten osalta. Heittäydy täysillä mukaan suoran lähetyksen tekoon ja voimaannu toimivan lähetyksen teosta kokeneiden kuvaajien kanssa!

Varaa ilmainen tutustumiskäynti studiolle >

Ota yhteyttä!

Jäikö kysyttävää, haluatko tarjouksen tai tulla tutustumaan studioihimme? Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä!

Tähdellä (*) merkityt kentät on pakollisia.
crossmenu